Julkaistu

Kuinka kesyttää sisäinen kriitikkosi? – osa 1

Sisäinen kriitikko on epäilemättä yksi jokaisen kirjoittajan pahimmista vihollisista. Se on se tyyppi, joka huutelee jostain takaraivon tienoilta törkeyksiä ja perättömiä väitteitä. Ja usein me onnettomat vielä uskomme sitä.

”Et sä osaa.”

”Tää on ihan paskaa.”

”Ketään ei kiinnosta se, mitä sä kirjoitat.”

”Keksi nyt jo itsellesi jotain fiksumpaa tekemistä.”

Jonkun sisäinen kriitikko saattaa olla asiallisempi kuin toisen, mutta perimmäinen tarkoitus on sama – lytätä kaikki usko omaan tekemiseen. On tärkeää osata olla kriittinen omaa kirjoitusta kohtaan, mutta oikealla tavalla. Oikeanlainen kriittisyys tekee tekstistä paremman, vääränlainen tappaa koko kirjoittamisen.

Sisäinen kriitikko on siitä kurja kumppani, että se ei yleensä tyydy vain haukkumaan kirjoittamistamme vaan ulottaa synkät lonkeronsa koko elämäämme. Se syö itsetuntoamme ja nujertaa minäkuvaamme pala kerrallaan. Uskallan väittää, että jos itsetuntosi on vahva, olet huomattavasti pienemmässä vaarassa lopettaa kirjoittamisen päätään aukovan sisäisen kriitikon vuoksi. Siksi hyvin tärkeä osa kirjoittamista on pyrkiä kerryttämään itselle positiivisia fiiliksiä itsestä ja erityisesti omasta kirjoittamisesta. Tässä useimmiten hyvä, uskollinen lukija voi auttaa. Jos saat positiivista palautetta jostain tekstistäsi, voit printata palautteen tai vaikka kirjoittaa sen lapulle ja kiinnittää tietokoneesi viereen tai vaikka säilyttää yöpöydän laatikossa niin, että voit palata siihen aina ajoittain.

Itse puhun usein luvasta olla kirjoittaja. Moni kirjoittaja kokee huonoa omaatuntoa siitä, että käyttää omaa (ja mahdollisesti perheensä) aikaa kirjoittamiseen. Minun mielestäni jokaisen kirjoittajan olisi hyvä kerätä itselleen ”lupia kirjoittaa”. Mairitteleva palaute omasta tekstistä voi hyvinkin olla tällainen lupa. Itselleni yksi isoimmista asioista kirjoittamisen saralla on ollut se, kun Möllärimestari-kilpailun arvostelussa Mörkö vei ilon-kirjaa verrattiin Veljeni Leijonamieleen. Joskus vitsailin, että olisin pitänyt sitä melkoisena rienauksena, jos ei kyseessä olisi ollut oma kirjani. Tämä palaute olikin pitkään yksi minun tärkeimpiä lupiani olla kirjoittaja.

Jos et ole vielä löytänyt omaa uskollista lukijaasi, älä huoli. Hyvän palautteen voi saada esimerkiksi osallistumalla kirjoituskurssille, jolla luetaan muiden kurssilaisten tekstejä. Tällainen kurssi voi olla myös hyvä mahdollisuus kohdata uskollinen lukija. Kirjoittamista ei varmasti ymmärrä yhtä hyvin kukaan muu kuin toinen kirjoittaja.

Mutta sitten, miten pärjätä sisäisen kriitikon kanssa? Miten vaientaa tuo rääväsuu, joka haraa vastaan kaikkeen.

Päätä, että kirjoitat

Moni erehtyy ajattelemaan, että kirjoittaminen on hommaa, joka vaatii inspiraatiota, flow-tilaa ja mystistä taikapölyä. Edellä mainituista voi toki olla apua, mutta kirjoittaminen on suurimmaksi osaksi raakaa työtä. Se vaatii sen, että istut alas ja päätät kirjoittaa. Se ei ole aina helppoa, uskokaa tai älkää, minä tiedän sen, mutta sinä tiedät miten kirjoitetaan. Kirjain kerrallaan. Yksi pienen pieni kirjain. Sitten toinen. Kolmas. Ja niin niistä muodostuu sana ja toinen.

Joskus kirjoittaminen ei vain tahdo sujua. Et ehkä saa vietyä tarinaasi eteenpäin. Blogin kirjoitus tökkii tai runoja ei juuri nyt synny. Tällöin on hyvä muistaa, että kirjoittamisen työkalut pysyvät parhaiten kunnossa kirjoittamalla. Kirjoita päiväkirjaa. Kirjoita aamusivuja juuri herättyäsi, kun ajatukset liikkuvat vapaasti. Valitse jokin satunnainen kirjoitustehtävä ja työstä sitä. Kehu itseäsi, kun saat kirjoitetuksi jotain.

Paina sensuurisi pois päältä ja päätä, että kirjoitat yhteen menoon viisi, kymmenen tai viisitoista minuuttia. Laita kello piippaamaan valitsemasi ajan jälkeen ja sulje muut häiriötekijät pois. Anna sanojen vain tulla. Älä pysähdy korjaamaan kirjoitusvirheitä, älä vaihda sanoja. Kirjoita. Kun kello piippaa, voit antaa itsellesi aplodit. Kuuntele sisintäsi. Kehu itseäsi siitä, että kirjoitit. Pohdi miltä kirjoittamien tuntui ja mitä ajattelet kirjoittamastasi nyt. Jos tuntuu siltä, ettet halua palata kirjoitukseesi enää, voit poistaa sen. Todeta, että se oli ihan hyvä treeni, muttei sen enempää. Tai sitten voit printata sen tai tallentaa tiedostona palaksi omaa kirjoittajahistoriaasi.

Tämä sama metodi pätee myös oikean käsikirjoituksen tekoon. Voit olla jumissa. Sinusta voi tuntua siltä, ettet pysty viemään tekstiä eteenpäin. Usein suosittelen, että kun lopetat pitkän tekstin kirjoittamisen siltä päivältä, kannattaa juttu jättää selvästi kesken. Älä kirjoita kohtausta täysin loppuun. Älä päätä lukua tai edes lausetta kokonaan. Tämä auttaa seuraavana päivänä alkuun pääsemiseen. Otetaan pieni esimerkki.

”Marja istui keskellä olohuonetta pahvilaatikoiden ympäröimänä. Osa laatikoista oli suljettu ruskealla rapisevalla teipillä, osa oli vielä ammottavan auki enemmän tai vähemmän täynnä tavaraa. Marja oli parin päivän aikana pakannut suurimman osan omaisuudestaan, mutta nyt jäljellä olivat enää ne vaikeimmat. Ne esineet, joilla Marja ei ollut vuosiin enää tehnyt mitään, mutta, joihin hänellä oli vahva tunneside. Lattialla lojui jalkapallo, jonka Marja oli joskus saanut isältään ollessaan ihan lapsi. Isä oli toivonut Marjasta jalkapalloilijaa, mutta Marja ei pitänyt joukkuelajeista. Laatikoiden välissä oli levällään iso kasa erilaisia symtymäpäivä-, joulu- ja ystävänpäiväkortteja, koulukuvia, pari koriste-esinettä, joista Marja ei oikeastaan enää edes muistanut mistä ne olivat tulleet sekä unensiepparit. Nuo mummon tekemät verkko-höyhen-hässäkät, jotka olivat sinällään ihan hienoja, mutta keräsivät aivan tolkuttomat määrät pölyä. Marja ei ollut siivousihmisiä. Marja otti yhden unensiepparin käsiinsä, tuijotti sen seitin läpi huonetta ja…”

Usein päästyämme vauhtiin kirjoittamisessa, se on vähän sama kuin neuloessa.

Vielä tämä yksi rivi, ajattelemme ja tuon ajatuksen jälkeen tekstiä syntyykin vielä kaksi kappaletta. Vaan, jos maltamme hivenen jarruttaa ja tietäessämme, että kohta pitää kuitenkin lopettaa, jätämme tarinan kesken flow-tilan (tiedän, se on vaikeaa), se voi auttaa seuraavana päivänä alkuun pääsyä huomattavasti.

Mutta, jos et pääse alkuun, tee kuten kirjoitusharjoituksissa usein tehdään. Laita ajastin soimaan ja kirjoita. Vaikka se tuntuu vaikealta ja työläältä Kirjoita. Se voi olla alkuun hitaampaa kuin normaalisti, mutta on tutkittu tosiseikka, että ihminen, joka harrastaa kirjoittamista, kirjoittaa aivan yhtä hyvin oli sitten inspiraatiota tai ei.

Tauko

Tiedän. Sinä haluat kirjoittaa. Joskus kuitenkin pienen tauon ottaminen on parasta mitä voit kirjoittamisellesi tehdä. Älä täytä tätä hetkeä somella tai suosikki tv-sarjasi tuijottamisella. Tee jotain sellaista, jossa aivot saavat latautua ja ajatukset kulkea omia polkujaan. Lähde pienelle kävelylle. Harjaa koira. Piirrä, maalaa tai väritä. Tee jotain tylsää kotityötä, jota tehdessäsi voit miettiä sitä, mitä haluaisit kirjoittaa. Juo kuppi teetä ja katsele ikkunasta ihan rauhassa. Ikävä totuus on, että luovuus hukkuu helposti nykypäivän kiireen alle. Luovuus tarvitsee tyhjää olemista.

Jos tauollasi sisäinen kriitikkosi saa sinut kiinni ja alkaa taas puhua roskapuheitaan siitä, että et kuitenkaan osaa, etkä pysty, niin suuntaa ajatuksesi heti muualle. Mieti miten hyvältä kirjoittaminen parhaimmillaan tuntuu. Mitä kirjoittaminen merkitsee sinulle? Mieti milloin viimeksi olit riemastunut jostain kirjoituksestasi ja miksi? Ajattele sisäinen kriitikko itsesi ulkopuolisena hahmona – tiedäthän, ettei sinun tarvitse kuunnella kuin itseäsi? Voit kuvitella sisäiselle kriitikolle kaverin, tyypin, joka on kriitikon vastakohta. Mieti, jos sinulla olisi (ehkä sinulla onkin, mutta hän ei ole juuri nyt paikalla) ystävä, joka kannustaisi kirjoittamistasi koko ajan? Mitä hän sanoisi sinulle, kun sisäinen kriitikkosi yrittää taas kerran nujertaa sinut?

Sinä osaat.

Sinä olet hyvä.

Sinä pystyt.

Siinä on mantra, joka meistä jokaisen tulisi oppia.

Minä osaan.

Minä olen hyvä.

Minä pystyn.

Sano tämä mielessäsi itsellesi tarpeeksi usein. Et ehkä usko siihen, mutta se on totta. Ja sitä paitsi – tutkitusti valheisiinkin alkaa uskoa, kun niitä kuulee tarpeeksi 😉. Ja jos uskomme itseemme, pystymme ihan mihin vain.

Julkaistu

Täydellistä tekstiä etsimässä

Moni kirjailijaksi haluava, mutta ei välttämättä vielä niin kovin asiaan perehtynyt, kuvittelee, että teksti kirjoitetaan alusta loppuun ja se oli sitten siinä. Tarinassa on kerrottu, siinä on alku ja loppu – mitä sitä suotta enää muuttelemaan.

Kuvittelin näin joskus itsekin. Voi sitä nuoren kirjoittajan tulenpalavaa intoa napauttaa tekstille se viimeinen piste (nyt on bileet!). Sitten vain kirjoittamaan saatekirje kustantamoon ja teksti postiin. Olisi voinut muutama pettymys jäädä väliin, jos joku olisi kertonut, ettei kirjoittaminen ole vain alusta loppuun kirjoittamista, vaan toinen yhtäläinen työsarka odottaa vasta. On aika kaivaa esille kirjoituksen korjaajan työkalupakki ja tarttua toimeen.

Uskollinen (ja pätevä) lukija

On totta, että omille virheilleen tulee helposti sokeaksi. Siksi jokaisen kirjoittajan parhaita työvälineitä on uskollinen koelukija, joka lukee keskeneräisen tekstin, kertoo mielipiteensä ja tekee korjausehdotuksia. Tällä tavalla esimerkiksi monet piiloon jääneet kirjoitusvirheet saattavat jäädä kiinni. Tämä kuitenkin vaatii sitä, että lukija on asiansa osaava ja haluaa paneutua aiheeseen.

Jokinen kirjoittaja törmää varmasti jossain vaiheessa kirjoittamistaan tilanteeseen, jossa hän antaa tekstin luettavaksi jollekin tutulle ja jää korkein odotuksin odottamaan palautetta. Sitten, kun lukijan näkemys tekstistä on tyyliä ”Olihan se ihan hyvä” tai ”Ihan ok”, tuntee kirjoittaja itsensä herkästi petetyksi vähintäänkin pettyneeksi. On toki aina mukava kuulla, että oma teksti on hyvä, mutta tällaisena kaiken kattavana ilmaisuna ilmaan jää roikkumaan kysymys, että oliko teksti oikeasti hyvä vai eikö lukija halunnut kertoa oikeaa mielipidettään. Tai halusiko lukija vain kuitata kommentoinnin mahdollisimman helposti tai syventyikö hän kunnolla edes koko tekstiin?

Parhaat uskolliset lukijat ovat niitä, jotka lukevat muutenkin paljon. He tietävät millaisista teksteistä pitävät ja usein myös miksi. Heillä on kokemusta hyvistä, huonoista ja parhaista kertomuksista. He osaavat verrata kirjoittamaasi aiemmin lukemaansa.

Jos tällaista henkilöä ei nyt millään löydy omasta lähipiiristäsi, älä hätäänny. Hätä ei ole tämän näköinen. Uskollisen lukijan voi löytää esimerkiksi kirjoituskurssilta, jossa on muita kirjoittamisesta kiinnostuneita. Joillain kirjoituskursseilla saat palautetta myös kurssin vetäjältä, joka yleensä tietää yhtä ja toista kirjoittamisesta. Lisäksi omaa kriittistä lukemistaan on mahdollista kehittää. Usein virheiden huomaaminen toisen tekstistä on paljon helpompaa kuin omasta, mutta kun hahmottaa muutamia kriittisen lukemisen sääntöjä, sen saa ohjattua myös omaa tekstiä kohtaan.

– Jos kriittinen lukeminen aiheena kiinnostaa, kannattaa tutustua Pinkumin Minä ja muut-kurssille, jolla käsitellään nimenomaan kirjoittamista ja kriittistä lukemista.

Kirjoitusvirheet ja kielioppi

On tärkeää, että uskollinen lukija – ja sinä – hallitsette kieliopin ja oikeinkirjoituksen. Proosa on taiteenlaji, johon kuuluu se, ettei kaikkia kielioppisääntöjä tarvitse noudattaa, mutta yleensä tärkeänä pääsääntönä on pidetty sitä, että säännöt on hyvä tuntea, jotta niitä voi rikkoa.

Erityisesti omien kirjoitusvirheiden löytäminen tekstistä voi olla todella vaikeaa. Tämä johtuu siitä, että lukiessasi omaa tekstiäsi, helposti oikaiset, kun tiedät sisällön valmiiksi. Lisäksi on tutkittu, että ihmisen aivot tunnistavat sanan, jos ensimmäinen ja viimeinen kirjain ovat oikein. Koska teksti on tuttua ja pystymme lukemaan sitä, monet hyvin ilmeisetkin kirjoitusvirheet jäävät meiltä helposti huomaamatta.

Tämän päivän tekstinkäsittelyohjelmat onneksi auttavat tässä asiassa ja niitä kannattaakin käyttää. Esim. wordin oikoluku ei ole täydellinen, mutta antaa hyvin suuntaa. Kun sanan alle ilmestyy punainen aaltoviiva, on hyvä hetki pysähtyä miettimään miksi.

Jos yhdyssanat tuntuvat vaikeilta, aina voi kääntyä googlen puoleen. Jos kirjoitat googleen vaikka ”muun muassa”, tulet hyvin äkkiä havaitsemaan, että oikea muoto on muun muassa, ei muunmuassa. Tällä haulla löytyy mm. Kielikellon ”Yhteen vai erikseen”-artikkeli, josta löytyy hyviä ohjeita moniin vastaaviin mahdollisesti päänvaivaa aiheuttaviin sanaliittoihin.   

Usein tekstin lukeminen ääneen auttaa hahmottamaan omia kirjoitusvirheitään. Kun luet ääneen, näet tekstin monesti eri tavalla kuin hiljaa ajatuksissasi lukemalla. Samalla helposti huomaat kuinka teksti rytmittyy ja miten sujuvaa se on.

Toisto

Yksi asia mihin tekstiä tarkastaessa kannattaa kiinnittää huomiota on toisto. Toisto voi olla aivan loistava tehokeino, mutta liiallista toistoa tulee välttää. Toistolla on aikansa ja paikkansa ja se toimii esimerkiksi repliikeissä.

– Herää! Herää! Herää! Sakari huusi ja yritti ravistella pikkusiskoaan hereille. Savua tulvi huoneen oven alta ja Sakari pohti kuinka kauan heillä mahtoi olla aikaa pelastautua ikkunan kautta.

”Herää”-sanan toisto tuo tekstiin tunnelmaa ja todenmukaisuutta. Se kertoo Sakarin hätääntymisestä ja antaa lukijalle tietyn kuvan.

Kaisa oli hyvin, hyvin vihainen. Hän oli niin vihainen, että suorastaan kihisi. Hän oli niellyt kiukkunsa jo joitakin viikkoja, mutta nyt Kaisan mitta oli täynnä.

Tässä esimerkissä ”hyvin, hyvin” ja ”vihainen”-sanan toisto ovat toimivia tehokeinoja. Tekstissä on enemmän tunnetta kuin, jos se olisi kirjoitettu pelkistetysti:

Kaisa oli niin vihainen, että suorastaan kihisi.

Usein toisto on kuitenkin turhaa ja yleensä se syntyy helposti tahattomasti. Katsotaanpa seuraavaa esimerkkiä.

Kaisa oli lähdössä matkalle. Hän ei ollut koskaan matkustanut ulkomaille. Matka jännitti häntä suuresti. Kaisan oli aikomus nähdä Jan, johon hän oli tutustunut netissä, matkansa aikana. Matka kestäisi kaksi viikkoa.

Noh. Meistä jokainen näkee, ettei edellä oleva esimerkki ole kovinkaan sujuvaa tekstiä, mutta tämän kaltaista toistoa syntyy usein helposti. Äskeisen tekstin kuolemansynti on siis MATKA-sanan aivan turha toistuminen. Miltä kuulostaa, jos sama teksti onkin muodossa:

Kaisa oli lähdössä kahdeksi viikoksi matkalle ulkomaille. Se jännitti häntä suuresti, koska hän ei ollut koskaan aikaisemmin reissannut kotimaan ulkopuolella. Eniten Kaisa odotti Janin tapaamista. He olivat tutustuneet toisiinsa netissä.

Tämä lyhyt esimerkki on toki yhäkin hyvin luurankomainen. Se kaipaa lihaa rangan ympärille. Eloa ja yksityiskohtia. Tämä esimerkki kertoo meille kuitenkin hyvin paljon toistoon liittyvistä ongelmista.

Otetaan vielä toinen lyhyt esimerkki. Usein toistoon sorrutaan, kun puhutaan jostain henkilöstä.

Kaisa odotti Jania puiston penkillä. Kaisalla oli yllään musta villakangastakki ja oranssit suorat housut. Kaisa hieroi kämmeniään yhteen. Kaisalla oli vähän kylmä, koska Kaisa oli unohtanut hanskat ja kaulahuivin hotellille. Kaisan hengitys huurusi. Kaisa tunsi olonsa hiukan epävarmaksi. Mitä, jos Jan ei tulisikaan? Kaisa yritti karkottaa tuon ajatuksen mielestään, mutta se kimposi takaisin kerta toisensa jälkeen.

Kyllä. Ymmärtänette jo mitä minä tarkoitan. Kaisa sitä, Kaisa tätä, Kaisa tota. Teksti näyttää aivan erilaiselta, jos korvaamme osan Kaisoista sanalla hän tai tiputamme ne kokonaan pois.

Kaisa odotti Jania puiston penkillä. Hänellä oli yllään musta villakangastakki ja oranssit suorat housut. Kaisa hieroi kämmeniään yhteen, sillä hänellä oli vähän kylmä. Hanskat ja kaulahuivi olivat unohtuneet hotellille. Hengitys huurusi. Epävarmuus hiipi hiljalleen mieleen. Mitä, jos Jan ei tulisikaan? Kaisa yritti karkottaa tuon ajatuksen mielestään, mutta se kimposi takaisin kerta toisensa jälkeen.

Toivon, että tästä postauksesta oli sinulle apua, kun pohdit miten voit kehittää omaa kirjoittamistasi. Jos uskot, että joku kirjoittamisesta pitävä ystäväsi saattaisi hyötyä tämän lukemisesta, voit hyvin jakaa tätä eteenpäin sosiaalisessa mediassa.

Jos taas koet kaipaavasi lisää vinkkejä kirjoittamiseen, voit liittyä Pinkumin sähköpostilistalle täällä.

Ja muista kirjoittamista oppii vain kirjoittamalla – ja lukemalla!

Julkaistu

Miksi vain unelmoit?

Unelmat ovat kenties yksi tärkeimpiä osia elämässämme. Unelmat ovat niitä, jotka tekevät meistä juuri meidät. Et ole vain Minttu, olet Minttu, joka unelmoi kirjan kirjoittamisesta, ulkomaanmatkasta tai uudesta autosta.

Ajan saatossa moni toteuttaa reissun ulkomaille, jos se vain sattuu sopimaan budjettiin. Useat ostavat auton, koska sen nyt vain sattuu tarvitsemaan arjessa. Mutta moni kirja jää kirjoittamatta tai lupaava käsikirjoitus pöytälaatikkoon tai nykypäivänä tietokoneen kovalevylle. Se pölyttyy ja unohtuu – aivan kuten unelma kirjasta ja yllättäen oletkin vain Minttu, Minttu, jolla joskus oli unelma.

Voit ajatella, että sinulla ei ole rahaa ulkomaanmatkaan tai uuteen autoon, mutta väitän, että sinulla on kaikki valmiudet toteuttaa unelmasi kirjasta. Silti useimmat meistä eivät tee sitä. Miksi? Unelma hukkuu ruuhkavuosiin, ei ole aikaa. Unelma kirjoittamisesta on järjetöntä haihattelua – niinhän meille on hoettu lapsesta lähtien. Jo kuuluit niihin, jotka unelmoivat kirjailijan ammatista, olet varmasti kuullut erinäisen kerran lauseen: ”Ei sillä kirjoittamisella tienaa” tai ”Ei se ole oikea ammatti” (mene sanomaan tämä jälkimmäinen, vaikka Ilkka Remekselle). Ehkä uskottelet itsellesi, ettet osaa kirjoittaa.

Kirjoittaminen on opeteltavissa oleva taito. Se on kuten aivan kaikki muukin ihmisen tekemä – tekemällä oppii. Mitä enemmän kirjoitat ja luet, sitä paremmin kirjoitat. On hassua miten monet kuvittelevat, että kirjoittaminen on jotenkin sisäsyntyinen taito, joka toisilla on ja toisilla ei. Kukaan ei odota sinun osaavan piirtää huipputeosta, jos et ole ikinä harrastanut piirtämistä. Tai kukaan ei odota sinun soittavan konsertissa, jos et ole ikinä harjoitellut soittamista. Aivan samalla tavalla kirjoittaminen opitaan sana kerrallaan, kirjoittamalla (ja lukemalla).

Uskon, että kaikkeen tähän vastaus on luvassamme kirjoittaa. Jokaisella meistä on tämä lupa. Joskus sen keksiminen ja löytäminen voi vain olla asteen verran haasteellisempaa (älä huoli, minä autan). Se on lupa ottaa aikaa kirjoittamiselle – myös niissä ruuhkavuosissa. Se on lupa kirjoittaa, vaikka kirjoittaisimmekin maailman surkeinta tekstiä (usko pois, se vain tuntuu siltä). Se on lupa kirjoittaa juurikin siksi, että se tuntuu hyvältä, se on meidän unelmamme ja se tekee meistä niitä ihmisiä, joita haluamme olla.

Siksi sanoisinkin, että älä unelmoi kirjoittamisesta – kirjoita. Kukaan muu ei tee sitä puolestasi, eikä kukaan voi ottaa sitä sinulta pois. Kirjoita jo tänään, huomenna on uusien sanojen aika.