Kuinka kesyttää sisäinen kriitikkosi? – osa 1

Sisäinen kriitikko on epäilemättä yksi jokaisen kirjoittajan pahimmista vihollisista. Se on se tyyppi, joka huutelee jostain takaraivon tienoilta törkeyksiä ja perättömiä väitteitä. Ja usein me onnettomat vielä uskomme sitä.

”Et sä osaa.”

”Tää on ihan paskaa.

”Ketään ei kiinnosta se, mitä sä kirjoitat.”

”Keksi nyt jo itsellesi jotain fiksumpaa tekemistä.”

Jonkun sisäinen kriitikko saattaa olla asiallisempi kuin toisen, mutta perimmäinen tarkoitus on sama – lytätä kaikki usko omaan tekemiseen. On tärkeää osata olla kriittinen omaa kirjoitusta kohtaan, mutta oikealla tavalla. Oikeanlainen kriittisyys tekee tekstistä paremman, vääränlainen tappaa koko kirjoittamisen.

Sisäinen kriitikko on siitä kurja kumppani, että se ei yleensä tyydy vain haukkumaan kirjoittamistamme vaan ulottaa synkät lonkeronsa koko elämäämme. Se syö itsetuntoamme ja nujertaa minäkuvaamme pala kerrallaan. Uskallan väittää, että jos itsetuntosi on vahva, olet huomattavasti pienemmässä vaarassa lopettaa kirjoittamisen päätään aukovan sisäisen kriitikon vuoksi. Siksi hyvin tärkeä osa kirjoittamista on pyrkiä kerryttämään itselle positiivisia fiiliksiä itsestä ja erityisesti omasta kirjoittamisesta. Tässä useimmiten hyvä, uskollinen lukija voi auttaa. Jos saat positiivista palautetta jostain tekstistäsi, voit printata palautteen tai vaikka kirjoittaa sen lapulle ja kiinnittää tietokoneesi viereen tai vaikka säilyttää yöpöydän laatikossa niin, että voit palata siihen aina ajoittain.

Itse puhun usein luvasta olla kirjoittaja. Moni kirjoittaja kokee huonoa omaatuntoa siitä, että käyttää omaa (ja mahdollisesti perheensä) aikaa kirjoittamiseen. Minun mielestäni jokaisen kirjoittajan olisi hyvä kerätä itselleen ”lupia kirjoittaa”. Mairitteleva palaute omasta tekstistä voi hyvinkin olla tällainen lupa. Itselleni yksi isoimmista asioista kirjoittamisen saralla on ollut se, kun Möllärimestari-kilpailun arvostelussa Mörkö vei ilon-kirjaa verrattiin Veljeni Leijonamieleen. Joskus vitsailin, että olisin pitänyt sitä melkoisena rienauksena, jos ei kyseessä olisi ollut oma kirjani. Tämä palaute olikin pitkään yksi minun tärkeimpiä lupiani olla kirjoittaja.

Jos et ole vielä löytänyt omaa uskollista lukijaasi, älä huoli. Hyvän palautteen voi saada esimerkiksi osallistumalla kirjoituskurssille, jolla luetaan muiden kurssilaisten tekstejä. Tällainen kurssi voi olla myös hyvä mahdollisuus kohdata uskollinen lukija. Kirjoittamista ei varmasti ymmärrä yhtä hyvin kukaan muu kuin toinen kirjoittaja.

Mutta sitten, miten pärjätä sisäisen kriitikon kanssa? Miten vaientaa tuo rääväsuu, joka haraa vastaan kaikkeen.

Päätä, että kirjoitat

Moni erehtyy ajattelemaan, että kirjoittaminen on hommaa, joka vaatii inspiraatiota, flow-tilaa ja mystistä taikapölyä. Edellä mainituista voi toki olla apua, mutta kirjoittaminen on suurimmaksi osaksi raakaa työtä. Se vaatii sen, että istut alas ja päätät kirjoittaa. Se ei ole aina helppoa, uskokaa tai älkää, minä tiedän sen, mutta sinä tiedät miten kirjoitetaan. Kirjain kerrallaan. Yksi pienen pieni kirjain. Sitten toinen. Kolmas. Ja niin niistä muodostuu sana ja toinen.

Joskus kirjoittaminen ei vain tahdo sujua. Et ehkä saa vietyä tarinaasi eteenpäin. Blogin kirjoitus tökkii tai runoja ei juuri nyt synny. Tällöin on hyvä muistaa, että kirjoittamisen työkalut pysyvät parhaiten kunnossa kirjoittamalla. Kirjoita päiväkirjaa. Kirjoita aamusivuja juuri herättyäsi, kun ajatukset liikkuvat vapaasti. Valitse jokin satunnainen kirjoitustehtävä ja työstä sitä. Kehu itseäsi, kun saat kirjoitetuksi jotain.

Paina sensuurisi pois päältä ja päätä, että kirjoitat yhteen menoon viisi, kymmenen tai viisitoista minuuttia. Laita kello piippaamaan valitsemasi ajan jälkeen ja sulje muut häiriötekijät pois. Anna sanojen vain tulla. Älä pysähdy korjaamaan kirjoitusvirheitä, älä vaihda sanoja. Kirjoita. Kun kello piippaa, voit antaa itsellesi aplodit. Kuuntele sisintäsi. Kehu itseäsi siitä, että kirjoitit. Pohdi miltä kirjoittamien tuntui ja mitä ajattelet kirjoittamastasi nyt. Jos tuntuu siltä, ettet halua palata kirjoitukseesi enää, voit poistaa sen. Todeta, että se oli ihan hyvä treeni, muttei sen enempää. Tai sitten voit printata sen tai tallentaa tiedostona palaksi omaa kirjoittajahistoriaasi.

Tämä sama metodi pätee myös oikean käsikirjoituksen tekoon. Voit olla jumissa. Sinusta voi tuntua siltä, ettet pysty viemään tekstiä eteenpäin. Usein suosittelen, että kun lopetat pitkän tekstin kirjoittamisen siltä päivältä, kannattaa juttu jättää selvästi kesken. Älä kirjoita kohtausta täysin loppuun. Älä päätä lukua tai edes lausetta kokonaan. Tämä auttaa seuraavana päivänä alkuun pääsemiseen. Otetaan pieni esimerkki.

”Marja istui keskellä olohuonetta pahvilaatikoiden ympäröimänä. Osa laatikoista oli suljettu ruskealla rapisevalla teipillä, osa oli vielä ammottavan auki enemmän tai vähemmän täynnä tavaraa. Marja oli parin päivän aikana pakannut suurimman osan omaisuudestaan, mutta nyt jäljellä olivat enää ne vaikeimmat. Ne esineet, joilla Marja ei ollut vuosiin enää tehnyt mitään, mutta, joihin hänellä oli vahva tunneside. Lattialla lojui jalkapallo, jonka Marja oli joskus saanut isältään ollessaan ihan lapsi. Isä oli toivonut Marjasta jalkapalloilijaa, mutta Marja ei pitänyt joukkuelajeista. Laatikoiden välissä oli levällään iso kasa erilaisia symtymäpäivä-, joulu- ja ystävänpäiväkortteja, koulukuvia, pari koriste-esinettä, joista Marja ei oikeastaan enää edes muistanut mistä ne olivat tulleet sekä unensiepparit. Nuo mummon tekemät verkko-höyhen-hässäkät, jotka olivat sinällään ihan hienoja, mutta keräsivät aivan tolkuttomat määrät pölyä. Marja ei ollut siivousihmisiä. Marja otti yhden unensiepparin käsiinsä, tuijotti sen seitin läpi huonetta ja…”

Usein päästyämme vauhtiin kirjoittamisessa, se on vähän sama kuin neuloessa.

Vielä tämä yksi rivi, ajattelemme ja tuon ajatuksen jälkeen tekstiä syntyykin vielä kaksi kappaletta. Vaan, jos maltamme hivenen jarruttaa ja tietäessämme, että kohta pitää kuitenkin lopettaa, jätämme tarinan kesken flow-tilan (tiedän, se on vaikeaa), se voi auttaa seuraavana päivänä alkuun pääsyä huomattavasti.

Mutta, jos et pääse alkuun, tee kuten kirjoitusharjoituksissa usein tehdään. Laita ajastin soimaan ja kirjoita. Vaikka se tuntuu vaikealta ja työläältä Kirjoita. Se voi olla alkuun hitaampaa kuin normaalisti, mutta on tutkittu tosiseikka, että ihminen, joka harrastaa kirjoittamista, kirjoittaa aivan yhtä hyvin oli sitten inspiraatiota tai ei.

Tauko

Tiedän. Sinä haluat kirjoittaa. Joskus kuitenkin pienen tauon ottaminen on parasta mitä voit kirjoittamisellesi tehdä. Älä täytä tätä hetkeä somella tai suosikki tv-sarjasi tuijottamisella. Tee jotain sellaista, jossa aivot saavat latautua ja ajatukset kulkea omia polkujaan. Lähde pienelle kävelylle. Harjaa koira. Piirrä, maalaa tai väritä. Tee jotain tylsää kotityötä, jota tehdessäsi voit miettiä sitä, mitä haluaisit kirjoittaa. Juo kuppi teetä ja katsele ikkunasta ihan rauhassa. Ikävä totuus on, että luovuus hukkuu helposti nykypäivän kiireen alle. Luovuus tarvitsee tyhjää olemista.

Jos tauollasi sisäinen kriitikkosi saa sinut kiinni ja alkaa taas puhua roskapuheitaan siitä, että et kuitenkaan osaa, etkä pysty, niin suuntaa ajatuksesi heti muualle. Mieti miten hyvältä kirjoittaminen parhaimmillaan tuntuu. Mitä kirjoittaminen merkitsee sinulle? Mieti milloin viimeksi olit riemastunut jostain kirjoituksestasi ja miksi? Ajattele sisäinen kriitikko itsesi ulkopuolisena hahmona – tiedäthän, ettei sinun tarvitse kuunnella kuin itseäsi? Voit kuvitella sisäiselle kriitikolle kaverin, tyypin, joka on kriitikon vastakohta. Mieti, jos sinulla olisi (ehkä sinulla onkin, mutta hän ei ole juuri nyt paikalla) ystävä, joka kannustaisi kirjoittamistasi koko ajan? Mitä hän sanoisi sinulle, kun sisäinen kriitikkosi yrittää taas kerran nujertaa sinut?

Sinä osaat.

Sinä olet hyvä.

Sinä pystyt.

Siinä on mantra, joka meistä jokaisen tulisi oppia.

Minä osaan.

Minä olen hyvä.

Minä pystyn.

Sano tämä mielessäsi itsellesi tarpeeksi usein. Et ehkä usko siihen, mutta se on totta. Ja sitä paitsi – tutkitusti valheisiinkin alkaa uskoa, kun niitä kuulee tarpeeksi 😉. Ja jos uskomme itseemme, pystymme ihan mihin vain.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.